”Työnjohto on laadukasta ja jälki hyvää”
NHK Rakennus modernisoi Tamron suurta toimitaloa muuntuvalla ja joustavalla mallilla.
Kun NHK Rakennus alkoi rakentaa Tamrolle parintuhannen neliön puhdas- ja varastotiloja elokuussa 2016, urakasta tulikin alku pitkälle ja hedelmälliselle yhteistyölle.
Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija ja palveluntarjoaja. Sen pääkonttori Tamrotalo Vantaan Rajatorpassa pitää sisällään puhdastilojen, varastotilojen ja toimitilojen lisäksi myös toimistohotellin, jonka kuuden kerroksen tiloja vuokrataan muille yrityksille.
Puhdastilaurakan aikana NHK Rakennus uusi myös Tamrotalon vesikaton, sillä katon kunnostus oli kätevää ja kustannustehokasta tehdä samalla, kun työnjohto oli paikalla jo valmiiksi.
Puhdas- ja varastotilat valmistuivat sovitusti maaliskuussa 2017.
“Työnjohto varmisti aina että asiat tulivat tehtyä.”
”Työn jälki ja työnjohdon laatu olivat hyviä. Laatudokumentit ja laatuseuranta olivat koko ajan nähtävillä ja ne oli laadittu viimeisen päälle. Työnjohto varmisti aina, että asiat tuli tehtyä”, Tamron kiinteistöpäällikkö Mika Marttinen kertoo.
Hyvien kokemusten pohjalta Tamron oli helppo aloittaa yhteistyö NHK Rakennuksen kanssa myös toimistohotellin uusimisessa.
ST-mallilla joustavaa remontointia
Tamrotalo on rakennettu 1990-luvulla. Toimistohotellin modernisoinnin yhteydessä on uusittu jäähdytys, ilmanvaihto, valaistus, lämmitys, ikkunoita ja pinnat.
Neliöitä talossa on noin 20 000, joista puolet on toimistohotellin tiloja.
Urakka ei ole aivan tavallinen, sillä toimistohotellia modernisoidaan 800–1000 neliön osio kerrallaan. Talossa työskentelevät ihmiset siirtyvät aina remontin alta toisiin tiloihin. Työ etenee budjetin, tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Kun toimistohotellin vuokralaiset vaihtuvat, uudet vuokralaiset saattavat haluta tilalta muuta kuin edelliset. Ja uuteen toimitilaan pitäisi aina päästä muuttamaan nopeasti.
”Yhteistyössä NHK Rakennuksen kanssa löysimme joustavan ja nykyaikaisen konseptirakennelman, joka muuntuu tarvittaessa”, Tamron Mika Marttinen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tiloja pystytään muuntamaan avokonttorista toimistokopeiksi tai rakentamaan neuvottelutiloja tarpeiden mukaan.
”Pystymme vaihtamaan tilojen järjestystä samoilla palikoilla. Esimerkiksi yksi pitkä lasiseinä pystytään tarvittaessa pilkkomaan”, NHK Rakennuksen työpäällikkö Tommi Salmela sanoo.
Työ etenee ST-mallilla, eli suunnittelu- ja toteutus -mallilla.
”Suunnittelemme sitä mukaa kuin toteutamme. Olemme ennakoineet tavaroiden toimitusaikoja esimerkiksi niin, että väliseinätoimittajan kanssa meillä on puskurivarasto. Sieltä saamme tietyt ovet heti, emmekä joudu odottamaan normaalia yhdeksää viikkoa”, Tommi Salmela kertoo.
Hyvä tiedottaminen auttaa
Tamron Mika Marttinen antaa kiitosta siitä, että NHK Rakennuksella kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Projektin alussa suurimmat huolet olivat remontin melu ja esteettinen haitta, kun talossa työskennellään samanaikaisesti.
”NHK:n hyvä tiedottaminen on auttanut. Talon käyttäjille on viikottain kerrottu, miten työ etenee ja mitä tapahtuu missäkin, jotta tilanteita pystytään ennakoimaan. Tärkeiden tilaisuuksien aikana rakennustyöt on pysäytetty hetkeksi”, Marttinen kertoo.
”Mietimme myös yhdessä, miten työmaalle kuljetaan ja miten tavarat saadaan liikkumaan mahdollisimman pienellä haitalla. Tähän asti olemme aina löytäneet hyvät ratkaisut pienillä operaatioilla.”
Tamrotalon kunnostustyöt jatkuvat 2020-luvun alkupuolelle asti.